Kiireapulaisena höylällä
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hankkeen projektiassistentin työssä pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä.
Kuten esimerkiksi olemaan viikonlopun kiireapulaisenä höylällä.
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hankkeen projektiassistentin työssä pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä.
Kuten esimerkiksi olemaan viikonlopun kiireapulaisenä höylällä.
Vuoden 2017 Puupalkinnon saajan ehdokkaat on julkistettu. Esiraati valitsi 23 ehdotuksen joukosta 15 kohdetta ehdolle vuoden 2017 Puupalkinnon saajaksi. Näiden finalistien joukossa on myös Kajaanin Rajamiehentien asunnot, joka on ensimmäinen CLT-puuelementtikerrostalo Kainuussa sekä Suomen ensimmäinen kotimaisesta CLT:stä valmistettu puukerrostalo. Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta…
Kevään 2016 pk-yritysbarometri kertoo yritysten aikeista lisätä työpaikkoja Kainuussa. Yksi kasvun hakijoista on kuhmolainen Elementti Sampo. Lue lisää Ylen verkkosivuilta.
Suomen Metsäyhdistys ry:n uutiskirjeessä esitellään Kuhmon tapaa toteuttaa kansallista biotalousstrategiaa, esille pääsevät myös Kantolan puutuoteklusterin yritykset. Artikkelin voit lukea Suomen Metsäyhdistys ry:n forest.fi-uutisista: Kainuulaisessa puolen miljoonan hehtaarin metsässä innovaatiot syntyvät yhteistyössä.
Kuhmon puutuoteklusterin merkitys ja vaikutus lämmön ja sähkön tuottajana on myös maailmanlaajuisesti huippuluokkaa. Lue lisää Ylen sivuilta.
Woodpoliksen tuorein hanke, kolmevuotinen Woodpolis2020-kehityshanke käynnistyi vuoden 2018 alussa ja jatkuu 31.12.2020 saakka. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Regis Rouge-Oikarinen ja projektikoordinaattorina Sari Karikko. Kahden ensimmäisen toimintakuukauden aikana hankkeessa on mm. tavattu kohderyhmiä ja yhteistyökumppaneita sekä suunniteltu opintomatkoja ja työpajatoimintaa. Hankkeen ensimmäinen ideatyöpaja onkin jo 21.3. kun alueen yritysten tuotannossa syntyvien hukkapalojen hyödyntämiseksi suunnitellaan uutta liiketoimintaa.
Kainuun metsäbiotalouden uusi ekosysteemi -hankkeen päätavoitteena on ollut laatia Kainuun kunnille omat puu- ja hybridirakentamisen strategiat, jotka antavat selkänojaa kuntien päättäjille tehdä hiilensidontaan ja vihreään siirtymään vaikuttavia päätöksiä. Strategioita on valmisteltu yhdessä kuntien kanssa. Strategioiden rakenne on suunniteltu siten, että niissä tuodaan esille kansainväliset ja kansalliset tavoitteet. Seuraavalla tasolla käsitellään puurakentamista ja metsien käyttöä Kainuun…