Kiireapulaisena höylällä
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hankkeen projektiassistentin työssä pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä.
Kuten esimerkiksi olemaan viikonlopun kiireapulaisenä höylällä.
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hankkeen projektiassistentin työssä pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä.
Kuten esimerkiksi olemaan viikonlopun kiireapulaisenä höylällä.
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hanke järjesti hankehenkilöstölle tutustumismatkan Mikkeliin Asuntomessuille 31.7.–1.8.2017. Mukana olivat Woodpolikselta hankkeen projektipäällikkö Veijo Malinen ja projektiassistentti Anne Huotari sekä hankkeen osatoteuttaja Kainuun ammattiopiston opettajat Heikki Määttä ja Teuvo Pulkka. Messualueella esittelyssä oli 31 kohdetta, joista 25 kohdetta on rakennettu puusta. Taloissa oli pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon ekologisia ja energiatehokkaita ratkaisuja niin rakentamisessa kuin itse asumisessakin. Usean kohteen asukkaiden toiveena oli…
Kuhmon Yrittäjät r.y. on nimennyt Lauri Heikkisen Vuoden 2018 kuhmolaiseksi. Heikkinen on tehnyt elämäntyönsä Kuhmossa yrittäjänä ja tuotantojohtajana. Uransa aikana hän on toiminut ansiokkaasti kuhmolaisen puunjalostuksen kehittämiseksi. Oman työnsä ohella Lauri Heikkinen on ollut aktiivinen myös yrittäjien keskinäisen yhteistyön edistämisessä ja ylläpitämisessä erityisesti Kantolan puutuoteklusterissa. Lisäksi hän on toiminut pitkään Kuhmon Yrittäjät r.y:n hallituksessa. Työssään…
Kuhmon puutuoteklusterin merkitys ja vaikutus lämmön ja sähkön tuottajana on myös maailmanlaajuisesti huippuluokkaa. Lue lisää Ylen sivuilta.
Vuoden 2017 Puupalkinnon saajan ehdokkaat on julkistettu. Esiraati valitsi 23 ehdotuksen joukosta 15 kohdetta ehdolle vuoden 2017 Puupalkinnon saajaksi. Näiden finalistien joukossa on myös Kajaanin Rajamiehentien asunnot, joka on ensimmäinen CLT-puuelementtikerrostalo Kainuussa sekä Suomen ensimmäinen kotimaisesta CLT:stä valmistettu puukerrostalo. Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta…
Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmapäällikkö Petri Heino vieraili Kuhmossa keskiviikkona 15.2.2017. Tapahtuman järjestivät Kuhmon kaupungin Woodpoliksen Kantolan alueen kestävä kehittäminen -hanke, RunkoPES ja CLT koulutuksessa -hanke sekä Woodpoliksen Koulutustehdas. Vierailun kohteina olivat Woodpolis, Woodpoliksen koulutustehdas sekä Kantolan puutuoteteollisuusalueen yrityksistä Oy Crosslam Kuhmo Ltd ja Elementti Sampo Oy. Lisäksi vierailukohteena oli syksyllä valmistuvan Kuhmon Tuupalan puukoulun rakennustyömaa. Vierailun…
Kajaanin uuden hoivakodin rakennuttaja on Kainuun Sote. Rakennettava kohde on nelikerroksinen ja sen kantavat rakenteet ovat massiivipuista CLT:tä.



