Kantolan puuteollisuusalue kohti liikevaihdon tuplausta
Kantolan alueen kestävä kehittäminen -hanke selvittää alueen kehitysmahdollisuuksia. Lue lisää Kainuun Sanomien verkkosivuilta.
Kantolan alueen kestävä kehittäminen -hanke selvittää alueen kehitysmahdollisuuksia. Lue lisää Kainuun Sanomien verkkosivuilta.
Tuupalan puukoulu esittäytyy Kajaanissa puualan seminaarissa 16.3.2017. Kuhmossa vuoden 2018 alussa käyttöön otettava Tuupalan uusi CLT-rakenteinen puukoulu herättää paljon kiinnostusta. – Kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa rakennuksissa tuntuu olevan todella paljon sisäilmaongelmia. Puurakentaminen kiinnostaa hyvän sisäilman sekä tilojen terveellisyyden ja turvallisuuden vuoksi, kertoo Kuhmon kaupungin kehitysjohtaja Tapani Kiiskinen. Kiiskinen käy kevään aikana kertomassa eri puolilla…
RunkoPES ja CLT koulutuksessa-hankkeen projektiassistentti Anne Huotari kävi tutustumassa CLT-levyn valmistukseen kuhmolaisessa Oy Crosslam Kuhmo Ltd:n tehtaalla. Kuvasarjan myötä pääsemme tutustumaan CLT-valmistusprosessin kulkuun alusta loppuun.
RunkoPES ja CLT koulutuksessa- hanke järjesti opintomatkan Helsingin Honkasuon puurakentamisen alueelle sekä Tampereen Vuoreksen puukerrostalojen rakennustyömaalle. Kaikkien talojen valmisosat valmistetaan Kuhmossa Kantolan alueen yrityksissä. Mukana opintomatkalla olivat Woodpolikselta kehitysjohtaja Tapani Kiiskinen, projektipäällikkö Veijo Malinen ja projektiassistentti Anne Huotari. Mukana oli myös hankkeen osatoteuttaja Kainuun ammattiopiston opettajia sekä Kantolan yrityksien edustajia. Helsingin Honkasuolla tutustumiskohteina olivat CLT-…
Woodpolis toteuttaa esiselvityshankkeen, jonka tarkoituksena on yritysyhteistyönä toteutettavan puupohjaisia komponentteja käyttävän saneeraus- ja täydennysrakennushankkeen valmistelu. Tämän esiselvityshankkeen kesto on 6 kk. Hanke perustuu valtakunnalliseen tarpeeseen kehittää puupohjaisia saneerausjärjestelmiä energiatehokkaimmiksi sekä puun hyödyntämistä peruskorjaus- ja täydennysrakentamisessa. Valmisteluhankkeen keskeisin tehtävä on selvittää sopivimmat kehitettävät tuote-palvelukokonaisuudet sekä tarvittavat osapuolet varsinaisen yritysryhmähankkeen käynnistämiseksi. Tavoitteena on yritysryhmähankkeeseen osallistuvan allianssiryhmän kokoaminen ja…
Kuhmon kaupungin ja Kuhmon Yrittäjät ry:n yhteisosastolla Pielisen Messuilla Lieksassa 8.-9.6.2019 oli kilpailu, jossa piti arvata lasiastiassa olevien pellettien oikeaa määrää. Pelletit toimitti kuhmolainen M-Pelletti Oy ja pellettejä oli astiassa 3069 kpl. Vastauskuponkeja palautettiin 185 kpl ja lähimmäksi arvasi Marjo Saastamoinen Keiteleeltä, hänen vastauksensa oli 2977 kpl. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Palkinnoksi voittaja saa 2 kpl…
Woodpoliksen osastolla Finnbuild-messuilla 12.-14.10.2016 oli kilpailu, jossa sai arvata pellettien määrää astiassa. Pelletit oli toimittanut kuhmolainen M-Pelletti Oy. Pellettien oikea määrä oli 2446 kpl. Vastauskuponkeja palautettiin 1000 kpl ja lähimmäksi arvasi Pertti K. Muhokselta, hänen veikkauksensa oli 2475 kpl. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti, hän saa palkinnoksi 50 euron lahjakortin Kuhmon Kamarimusiikkiin. Onnea voittajalle ja kiitokset vielä kaikille messuosastolla vierailleille!