b koulutus

Pilottikoulutus

Rakennusalan perustutkinnon pilottikoulutus

Kuhmon kaupunki käynnistää elokuussa 2016 oppisopimuskoulutusryhmän pilottikoulutuksen, koulutus kestää marraskuuhun 2018 saakka. Tutkintonimikkeenä rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja.

Pilottikoulutus toteutetaan yhteistyössä Kainuun ammattiopiston oppisopimustoimiston, Kainuun ammattiopiston (KAO) ja Woodpoliksen RunkoPES ja CLT koulutuksessa –hankkeen kanssa.

Koulutuksen tavoite ja sisältö:
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle osaaminen, tiedot ja valmiudet tutkinnon suorittamiseen.
Tutkinnon suorittanut talonrakentaja osaa:

  • tehdä perustustöitä
  • tehdä talonrakennustyömaalla ulko- ja väliseinätöitä sekä vesikaton runkotöitä
  • käyttää rakennustyömaan perustyövälineitä, oikeita työtapoja ja materiaaleja
  • erikoistumisensa mukaan kirvesmiestyöt, muurauksen, hirsirakentamisen, mittaustyöt tai rakennusalan moniosaajan tehtävät
  • suunnitella työnsä piirustuksien avulla ja tehdä materiaali ja työmenekkilaskelmia
  • esitellä ja arvioida oma työtään
  • riittävästi matematiikkaa ja fysiikkaa
  • tehdä työnsä huolellisesti, taloudellisesti ja turvallisesti
  • ylläpitää työ- ja toimintakykyään
  • työskennellä yritystoiminnan periaatteiden ja kestävän toimintatavan mukaisesti
  • toimia laatutietoisesti, oma-aloitteisesti sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkisesti
  • laatia tarvittavia viestejä ja työraportteja tietotekniikkaa hyödyntäen
  • ottaa vastuun omista töistään ja kehittää ammattitaitoaan
  • selviytyä työnsä vuorovaikutustilanteissa yhdellä vieraalla ja toisella kotimaisella kielellä.

Koulutuksen kesto ja sisältö:

Oppisopimuskoulutus kestää 2 v 4 kk ja sisältää lähijaksoja ensimmäisenä vuonna 5 kk, toisena 3 kk ja kolmantena 1 kk.

Koulutuksen alussa on neljän viikon pituinen lähiopetusjakso, jonka tavoitteena on perehdyttää opiskelijat koulutukseen ja työssäoppimisyrityksiin. Lähiopetusjakso myös varmistaa, että opiskeluedellytykset ovat olemassa. Lähiopetusjaksolla tehdään jokaiselle oma henkilökohtainen suunnitelma, joka pohjautuu ryhmälle luotuun opintosuunnitelmaan.

Rakennusalan perustutkinto 180 osp: ammattiaineet 135 osp, yleisaineet 35 osp sekä vapaat aineet 10 osp. Ammattiaineissa on pakolliset osat ja valinnaiset osat:

  • Perustyöt, pakollinen (Lähiopetus/työssäoppiminen) 25 osp
  • Runkovaiheen työt, pakollinen (Lähiopetus/työssäoppiminen) 50 osp

Valinnaiset osat Kuhmon oppisopimusoppilaille:

  • Sisävalmistusvaiheen kirvestyöt 15 osp
  • Ulkoverhous- ja kattotyöt 15 osp
  • Hirsirakentaminen 15 osp
  • Puuteknologia (puurakentaminen CLT:n käyttö, elementtirakentaminen) 15 osp

Opiskelukustannukset

Rakennusalan perustutkintoon sisältyvät tietopuoliset opinnot (lähiopetuspäivät) ja tutkintotilaisuudet ovat opiskelijalle maksuttomia. Oppisopimusopiskelija saa lähiopetuspäiviltä päivärahaa KAO:n oppisopimustoimistolta ja työssäoppimisen ajalta Kuhmon kaupunki maksaa opiskelijalle palkkaa.

Oppisopimusopiskelijalla ei ole samanlaisia opintososiaalisia etuja kuin ammattioppilaitoksella opiskelevalla (ei opiskelijakorttia tai ilmaista ruokaa), vaan hän on työsuhteessa.

Koulutuksen toteutus

Oppisopimuskoulutuksen järjestäjänä toimii KAO:n oppisopimustoimisto, Woodpolis (Kuhmon kaupunki) työnantajana ja teoreettisen opetuksen toteuttajana KAO. Koulutuksen lähiopetusopiskelu suoritetaan Woodpoliksen tiloissa, KAO:n Piilolan tiloissa sekä mahdollisessa harjoituskohteessa Kuhmossa.

Koulutukseen sisältyvät työssäoppimisjaksot suoritetaan Kantolan alueen yrityksissä. Osaamisen näytöistä ja kokeista vastaa KAO ja tutkintotodistuksen kirjoittaa KAO.

 

Tapahtumakalenteri

 

 

 

nuoli vasen

TOIMISTOHOTELLI

Varaa Woodpoliksen toimistohotellista toimisto käyttöösi

Toimistohotellissamme on tarjolla 4 vuokrattavaa toimistopistettä. Toimistohotellimme mahdollistaa joustavan ja nopean tavan hankkia toimitilaa käyttöön. Paikan toimistohotellista voit vuokrata sopimuksen mukaan, vaikkapa vain päiväksi tai pidemmäksi aikaa.

Lue lisää

nuoli vasen

PUUTUOTEKLUSTERI

Puutuoteteollisuuden ja Kantolan alueen systemaattinen kehittäminen ovat Kuhmon kaupungin pitkäaikaisia tavoitteita.

Yritystoiminta on suuntautunut palvelemaan hyvin monipuolisesti rakentamisen tarpeita. Tuotteet ovat: sahatavara, CLT-levyt, taso- ja tilaelementit, hirsitalot, höylätavara, puiset elementit, ikkunat, puurakentamisen suunnittelupalvelut, erilaiset rakenteet.

Lue lisää

Yhteystiedot

Palvelut

Koulutustehdas:

Jari Kähkönen
Palvelupäällikkö
Kivikatu 2, 88900 Kuhmo
044 7255 306
jari.kahkonen(at)woodpolis.fi

 

 

 

 

Hankkeet 

RunkoPES ja CLT koulutuksessa:

Veijo Malinen
Projektipäällikkö
Kivikatu 2, 88900 Kuhmo
044 710 5112  
veijo.malinen(at)woodpolis.fi

 

 

Haku

Kirjautuminen

7682

VipuvoimaaEU 2014 2020 rgb

36

kuhmo logo2