Koulutustehdas

Hundegger työstö

 

Woodpoliksella on nykyaikainen puuntyöstön kone-, laite- ja ohjelmistoympäristö (CAD/CAM), jota yritykset ja oppilaitokset voivat hyödyntää koulutuksessa ja tuotekehityksessä. Tarjoamme myös alihankinta- ja konevuokrauspalveluita. Koulutustehdas tarjoaa paljon mahdollisuuksia niin toimintaansa kehittävälle kuin aloittavallekin yritykselle.

 

Koulutustehdas kehittyy

Woodpoliksen mahdollisuudet koulutuksen ja tuotekehityksen tarjoamisessa paranevat vuonna 2012. Koulutustehtaaseen hankitaan automaattinen työstökeskus ja sormijatkoskoneemme automatisoidaan. Parannamme myös terähuoltopalveluitamme.

Uusi työstökeskus mahdollistaa jopa 12-metristen suorien ja kaarevien liimapuupalkkien sekä ristiinlaminoitujen puuelementtien työstön. Työstökeskuksen työalue on 3,2 x 12 metriä, joten sillä voidaan työstää suuria ja monenmuotoisia kappaleita, esimerkiksi kerrostalojen ja muiden suurten rakennusten puurakenteita.

Hankinnat toteutetaan Woodpolis-Inno -hankkeen rahoituksella. Woodpolis-Inno -hankkeen toteutusaika on 1.4.2008 - 30.6.2012 ja sitä rahoittavat Euroopan unionin aluekehitysrahasto, Kainuun maakunta -kuntayhtymä, 13 yritystä sekä Kuhmon kaupunki.

Tiedotteen uusista hankinnoista näet tästä.

 

Yhteystiedot

Timo Toivanen
Insinööri, kone- ja tuotantotekniikka
Tuotantopäällikkö
Koulutustehdas
Puusepänkatu 3, 88900 Kuhmo
044 725 5305
timo.toivanen(at)woodpolis.fi

Timo Komulainen
Höyläri
Koulutustehdas
Puusepänkatu 3, 88900 Kuhmo
044 710 5109
timo.komulainen(at)woodpolis.fi

  

Uudet koneet (asennus maaliskuussa 2012)

Optimoiva katkaisusaha Dimter Opticut S90 XL

Sormijatkoslinjassa on yhtenä osana optimoiva katkaisusaha Dimter Opticut S90 XL. Sahaus tapahtuu joko valmiin katkaisulistan tai liitumerkkejen mukaan automaattisesti haluttuun mittaan (+/- 0,5mm). Kone voi sahata dimensiota alkaen 15x40mm jopa 125x300mm asti.

Videon koneen toiminnasta näet painamalla tästä.

   Optimoiva katkaisusaha Dimter Opticut S90 XL
     

Automaattinen työstökeskus Uniteam EXTRA BM3

Extra BM3 on numeerisesti ohjattu moniakselinen työstökeskus, jonka työalue on 3200 x 12000mm ja työvahvuus 350mm. Koneella voidaan työstää suoria ja kaarevia puupalkkeja sekä myös levymäisiä tuotteita (esim. CLT-levy). Kone mahdollistaa erilaisten suurten rakenteiden (sillat, halli- ja kerrostalorakenteet) valmistuksen. Minimidimensio koneella on 250x300x2000mm. Työstöinä voi olla esim. aukotukset, vinot päätysahaukset, kaarevat muodot, vinot ja suorat poraukset, lohenpyrstöt, päätytyöstöt tai palkin pinnan tasoittaminen. Koneessa on 1+4+8 paikkainen työkalunvaihtaja, joka mahdollistaa monipuoliset työstöt keskeytyksettä.

Videon koneen toiminnasta näet painamalla tästä.

   Automaattinen työstökeskus Uniteam EXTRA BM3

  

Nykyiset koneet

 

Automaattinen rakennesahatavaran työstökeskus
Hundegger K2

Hundegger K2 tekee lähes kaikkien puurakentamisessa, valmistalorakentamisessa sekä hirsitalorakentamisessa tarvittavien liitosten työstöt, profiloinnit ja koristukset. Kone työstää hirsitaloprofiilit, T-profiilit ja pyöröhirret ilman uudelleenasetusta. Koneen teräasemat työstävät liitokset moniakselisesti yhdistettynä samanaikaiseen työstettävän puun pituussuuntaiseen liikkeeseen.

Hundegger soveltuu 20 x 50 mm - 300 x 450 mm kappaleiden poikkisahauksille sekä peräti 12 metrin pituisille kappaleille. Työstötarkkuus +/- 2/10 mm. Tekniset tiedot   

   Hundegger K2
     
 

Sormijatkoslinja Spanevello LGC 300 Compact Basic Flat

Automatisoidussa Spanevello LGC 300 linjassa voidaan jatkaa kaikkia dimensioita väliltä 100 x 32 mm - 225 x 125 mm pituuksien ollessa 1000-12000mm. Kone työstää yhdellä vaakajyrsinnällä puihin sormityöstöt, jotka samalla liimoitetaan. Yhteen puristuksen jälkeen kappaleet sahataan katkaisulistan mukaan haluttuihin pituuksiin.

Linjalla on mahdollista tehdä lyhyestä puutavarasta pitkää sekä samalla parantaa puutavaran laatua vikoja poistaen. Koneessa käytetään rakenneluokiteltua polyuretaaniliimaa. Linjassa on automaattiset purku- ja paketintekolaitteistot sekä siirtokuljettimet.

   Sormijatkoslinja Spanevello LGC 300 Compact Basic Flat
     
 

Höylälinja Weinig Powermat 1000

Höylässä on seitsemän teräyksikköä, PowerCom-ohjaus ja PowerLock-terätekniikka. Lyhyen aseteajan ansiosta kone soveltuu erittäin hyvin lyhyiden erikoissarjojen tekemiseen. Höylän työleveys on 20 - 230 mm ja työstöpaksuus 8 -160 mm.  Höylällä voidaan tehdä erilaiset mitallistukset, paneelit, listat, hirret kuin myös liima-aihiot jotka sopivat em. mittoihin. Tekniset tiedot

OptiControl-mittausjärjestelmä mahdollistaa tarkan ja tehokkaan numeerisen asetteenteon ja nopeuttaa asetteen vaihtoa huomattavasti.

   Höyläkone WEINIG POWERMAT 1000 010
     
 

Profiiliteräkone Rondamat 960

Profiiliteräkoneella voi teroittaa niin suorat kuin muototerät sekä valmistaa erilaiset muototerät.  

   Profiiliteräkone Rondamat 960
     
 

INCOMAC-Puutavarakuivaamo, malli ICD JUNIOR / 10

Vesilämmitteinen lämminilmakuivaamo, jossa kuivausprosessi käynnistetään ja sitä ohjataan tietokoneen avulla. Kuivauskaava on syötettävissä tietokoneen muistilta tai nopeasti myös näppäimistöltä. Kuivausprosessin etenemistä seurataan tietokoneelta ja tarvittaessa sitä voidaan muuttaa kesken prosessin. Tekniset tiedot

   Puutavarakuivaamo INCOMAC, malli ICD Junior 10
     
 

Teollisuusrobotti IRB 140

Robotin käsittelykyky on 5 kg ja ulottuma 810 mm. Toistotarkkuus on jopa 0,03 mm (ISO-testin mukaan). Ohjelmointiyksikkö on varustettu suomenkielisellä näytöllä. Robotti on sijoitettu liikutettavalle alustalle, joten sen siirtäminen koulutuspaikasta toiseen on helppoa.

  Teollisuusrobotti IRB 140 
     
 

Kolmiopuristin STROMAB ST-2500

Kolmiopuristimessa on 8 kpl puristusyksikköjä joka sivulla, yksiköt sivusuunnassa ja puristustallat korkeussuunnassa säädettäviä. Paineilmatoimisia päälipuristusyksikköjä on joka sivulla 4 kpl. Käsipyöritys, kolmion lukitus jalkapolkimen avulla.

   Kolmiopuristin
     
 

Leveänauhahiomakone SCM SANDYA 5 RCS

Moderni leveänauhahiomakone työstää jopa 1100 mm levyisiä kappaleita ja sen työstökorkeus on valittavissa välillä 3-170 mm. Paineilmatoiminen nauhankiristysmekanismi ehkäisee hiomanauhan kartiomaisuuden. Pöydän asemointilaite on automaattinen ja varustettu toimintojen valintakytkimellä.

Joustavan tallan ansiosta myös pehmeiden puulajien hiominen on vaivatonta. Syöttömatto on varustettu alipaineimulla, joka varmistaa pienienkin kappaleiden paikallaan pysymisen.

   Kolmiopuristin STROMAB ST-2500